sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kiikkustuoli

Elokuussa kun yritin ilmoittautua työväenopiston kurssille, netti-ilmottautuminen  jumittui ja kaatui, odotin puhelimessa lähes tunnin peläten että minut poistetaan jonotuksesta.. Mutta vihdoin pääsin ilmoittautumaan verhoilukurssille! Kurssi alkoi syyskuussa ja aloittelijoille suositeltiin pientä rahia verhoiltavaksi alkuun. En löytänyt mitään hyvää rahia enkä oikeastaan sellaista halunnutkaan, mutta löysin tämän söpön lasten kiikkustuolin..

Tämän kiikun siis kiikutin verhoilukurssille. Kangaskaupasta löysin palan ihanaa Laura Ashleyn kangasta (vaikkakin vähän riski kangas lasten käyttöön), joka oli ihan pakko napata mukaan. Tuoli ei nyt vaan sovi tyttöjen huoneen sisustukseen (värimaailmaltaan), joten aika vähän myös päivittää sisustusta. Onneksi on vielä aikaa kun keinutuolikin vasta puolessavälissä. 


Keinutuoli oli helppo verhoilla, sisältö oli pelkkää vaahtomuovia, joten vain kankaat menivät vaihtoon. Niittien poisto, vanhat kankaat pois, uuden kankaan leikkaaminen, vähän vanukangasta ja lopuksi aika pitkälti niiteillä takaisin kiinni. Puuosalle olisi tarkoitus myös tehdä jotain (vaaleammaksi/valkoiseksi), mutta sen työstän vasta tammikuussa alkavalla entisöintikurssilla.

Kiikun verhoilu on nyt siis valmis ja työstän jo uutta tuolia meidän olohuoneeseen. Uusi tuoli onkin jo hieman haastavampi. Olen todella innoissani tästä verhoilun kurssista (fun, fun, fun!!). Olen ollut pitkään lasten kanssa kotona ja nyt on niin ihanaa oppia jotain ihan uutta! Mutta tässä kuvia puolivalmiista kiikkustuolista (kurssilla otetut kuvat otettu kännykällä, pahoittelen huonoa laatua). Mitäs mieltä olette?


Leppoisaa sunnuntaita kaikille ja mukavaa alkavaa viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti